2023 Kukka juhlii -näyttelykokonaisuus jatkaa 2019 alkanutta Kasvisto -sarjaa. Biodiversiteetin muutos luo metamorfooseja. Nyt keskiöön nousee puutarhan juhlat! Kukkien jetset virittäytyy loistoonsa kesän valkeina öinä ja päivinä, huumaten kauneudellaan ja tuoksullaan koko luonnon. Maalausten lähtökohtana on ollut kesämökin villiniitty Ikaalisissa. Kesäyön unelma kestää vain ohikiitävän hetken.
2022 Uudet maalaukseni rakentuvat värin voimaan. Sommittelua rytmittävät kasvien metamorfoosit ja ne haparoivat rimakasat, jotka jäävät jäljelle luonnon kiertokulusta. Uusissa maalauksissa esiintyy kasveja menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Tulokulma on valoisa, värikäs ja positiivinen. Ennen kovin mustavalkoinen kasvisto muuttuu puutarhaksi, puutarha paratiisiksi. – Näinä epävarmuuden ja levottomuuden aikoina minulle ei jää muuta mahdollisuutta kuin maalata hiljaisen pellon pakahduttava kauneus, Westlin miltei julistaa.
2020 Meri Westlin on viime vuosina opittu tuntemaan pääasiassa ekspressiivisistä maalauksista. Hän maalaa sekä perinteisesti kankaalle että tekee erilaisia spray- ja sapluunavariaatioita paperille. Hänen edellinen näyttelynsä Galleria Himmelblaussa piti sisällään Kasvisto-nimisen sarjan isoja mustavalkoisia teoksia. Ne manifestoivat lajikatoa ja ihmisen vaikutusta ympäristöönsä.
2019 Kuvakirja kunnantalolla – Mustavalkoinen paperille työstetty teossarja on saanut inspiraationsa vanhoista herbaarioista. Kasvisto-nimisessä teoksessa on arvoituksellinen tunnelma ja kadulle tehtyjen sapluunamaalausten estetiikkaa, mutta alkuperäisen inspiraation lähteen tunnistaa silti. Maalauksista koostuva installaatio on kuin seinille levitetty herbaario.
Veikko Halmetoja
Teoksia on saatavilla suoraan studiolta Nansotalolta tai taidelainaamoista. Teen myös tilaustöitä, kysy lisää!